KASVOKKAIN-näyttely Turun pääkirjastossa joulukuun ajan: Tarinoita ihmisen ja työn arvosta-Tehy ja Meeri Koutaniemi.

18.11.2022

 

 

Tehyn ja Meeri Koutaniemen KASVOKKAIN näyttely Turun pääkirjastossa (aulatilat ja tieto-osasto) 2.12.2022- 31.12.2022 kirjaston aukioloaikoina.

 

Tarinoita ihmisen ja työn arvosta, puheenvuoro hoitotyön ja varhaiskasvatuksen tekijöiden arvostuksen puolesta. Näyttely antaa äänen niille, jotka meitä hoitavat. 16 Tehyläisen tarina kuvin ja sanoin, taiteen ja tunteen keinoin. Teosten äärellä kohtaa kasvokkain heidät, jotka kulkevat rinnalla kehdosta hautaan.

 

Näyttelyn tarkoitus on tuoda esiin Tehyläisiä ammatteja, näyttely on uudenlainen tapa viestiä sote-ammattilaisten työstä. Valokuviin liittyvissä teksteissä tehyläiset ammattilaiset erilaisista työympäristöistä ja -tehtävistä kertovat työnsä merkityksestä teksteillään ja omalla olemuksellaan, jonka Meeri Koutaniemi on vanginnut valokuvaan.

Näyttely kiertää eri puolella suomea ja siihen voi tutustua myös verkossa. Näyttelyssä tehyläisten tarinat ovat sekä luettavassa ja kuunneltavassa muodossa.

 

”Terveydenhuollossa työtä tehdään vahvasti omalla persoonalla. Ihminen on kohdattava ihmisenä. Aina on oltava aikaa kuunnella ja kuulla rivien välistäkin”

  • Anna, tehyläinen fysioterapeutti

 

 Tehyn viestinnän tavoitteet näyttelylle: lisätä yhteiskunnallista keskustelua, kasvattaa tietoisuutta hoitolan työn vaativuudesta ja arvosta sekä näkyä uusilla areenoilla. Monikanavaiseksi manifestaatioksi kasvanut kokonaisuus on täyttänyt sille asetetut odotukset.

 

”Tehyläisten kuvat ja tarinat puhuttelivat”

  • Finnish Comms Awards, Marketing Finland

 

Kasvokkain näyttely palkittiin kunniamaininnalla markkinointiviestinnän Finnish Comms Awards-kilpailussa kategoriassa Julkishallinto ja järjestöt. Kilpailun järjestäjänä Marketing Finland.

Näyttely voitti myös yhteiskunnallisten mainosten sarjan Kaiku-radiomainoskilpailussa 4.3.2022.

 

TERVETULOA NÄYTTELYYN!

Näyttelyä saa ja on toivottavaa mainostaa laajasti!